Tämä 1,5 tunnin iltaristeily Helsingin edustalla on kesän must-do. Pizzaristeily on yhdistelmä rentoutumista, pizzeria-illallista ja merimaisemista nauttimista. Risteilyn aikana voi syödä, juoda, kuunnella musiikkia tai vain seurustella - oman fiiliksen mukaan. Kerää kaveriporukka kasaan tai kutsu koko perhe koolle, ja matka kohti Katajanokanluodon uunituoreita pizzoja voi alkaa!
Tee pizzatilauksesi samalla kun varaat risteilyn
Kun varaat risteilyä, tee Katajanokanluodon pizzamenulta oma valintasi. Katso menu alta (klikkaa "Menut" välilehti auki). Tarjolla on 7 erilaista pizzaa, myös kasvis- ja vegaanivaihtoehto.
Noin 15 minuutin matkanteon jälkeen laiva pysähtyy Katajanokanluodolle hakemaan uunituoreet pizzat laivan kyytiin. Pizzat tarjoillaan vain ennakkotilauksen tehneille.
Jos pizza ei maistu sinulle, voit silti lähteä mukaan iltaristeilylle nauttimaan kesäillasta, kylmistä juomista ja hyvästä seurasta. Iltaristeilyn liput voit varata täältä.
Herkuttelua merellä
Laivan baarista voi koko risteilyn ajan ostaa virvokkeita ja pientä naposteltavaa. Tarjolla on mehua, limua, oluita, siideriä, viiniä sekä tietysti myös kuohuvaa. Valikoimiimme kuuluvat niin suolaiset kuin makeat herkut sekä jäätelö. Voit nauttia ruokasi ja juomasi joko laivan sisätiloissa pöytien ääressä tai aurinkokannella. Pizzat tarjoillaan valmiiksi leikattuina konstailemattomasti take away-laatikoissa.
Laivakahvila palvelee koko matkan ajan. Tutustu laivakahvilan valikoimaan.
Meri-Helsinki tutuksi Stromman saaristolaivoilla
Matkan varrella nähdään kantakaupungin ranta-alueita ja läheisiä saaria.
Kauppatorilta lähdettyämme suuntaamme Katajanokanluodolle, josta kansihenkilökunta noutaa tuoreet pizzat laivan kyytiin. Pysähdys on nopea, mutta jos nouset laivan aurinkokannelle tai kurkkaat ulos kahvila/baarin ikkunasta, voit nähdä saaren vanhan luotsituvan, joka nykyään toimii kahvila-ravintolana. Herkulliset pizzat paistetaan rantavajan kiviuunissa.
Katajanokanluodolla piipahtamisen jälkeen matka jatkuu Katajanokan sivuitse kohti Helsingin saaristoa. Matkalla näemme mm. Katajanokalla kesäänsä viettävät jäänmurtajat, Halkolaiturin mahtavine purjealuksineen, Korkeasaaren, Kalasataman ja Hopeasalmen.
Kruunuvuorenselälle kaartaessamme alitamme uuden Kruunuvuorensillan ja suuntaamme kohti Suomenlinnaa. Suomenlinnan ohitettuamme pujottelemme vielä pienten saarien ja luotojen välistä kohti Löylyä ja jatkamme Merisatamanrantaa ja Kaivopuistonrantaa seuraillen takaisin Kauppatoria kohti.
Laivasta löytyy reittikarttoja, joista voi seurata matkan etenemistä ja tutustua reitille osuviin kiinnostaviin kohteisiin. Risteilyllä ei ole opastusta.
Herkutellaan vastuullisesti
Pizzat risteilylle valmistava Katajanokanluoto - Skatakobben toimii omavaraisesti aurinkoenergialla, saa juomavetensä puhdistetusta merivedestä ja pyrkii pienimpään mahdolliseen hiilijalanjälkeen.
Visiomme on luoda maailmanluokan elämyksiä vieraillemme, ja haluamme tehdä sen vastuullisesti ja kestävästi. Suuretkin tavoitteet saavutetaan pienin askelin. Tässä vinkkimme Pizzaristeilylle:
- Risteilylipun tulostaminen ei ole tarpeen. Skannaamme lipun QR-koodin älylaitteesi ruudulta.
- Älä heitä roskia mereen. Roska-astioita on sekä laivan sisä- että ulkotiloissa. Huomathan, että laivan aurinkokannella tuuli saattaa helposti napata kevyet roskat mukaansa.
- Kierrätämme pantilliset pullot ja tölkit. Palautathan tyhjät pullot ja tölkit laivan aurinkokannella omaan keräysastiaansa.
Tunnustuksena kestävän kehityksen sitoumuksestamme Strommalle on myönnetty Travelife Certified -status. Tämä tunnustus kattaa sekä Pizzaristeilyn että Helsinki Sightseeing -brändimme.
Lähdöt Kauppatorilta touko-syyskussa, keltaisten sightseeing-lippujen luota. Tarkemmat lähtöajat alla.